Ajatuksia

 

Nyt viimeistään on hyvä aika postata kouluun liittyvä teksti. Monella varmaan alkaa kokeet olla käsillä, samoin minulla. Siispä ajattelin jakaa itselläni toimivat vinkin teidän kanssa! Haluan vielä painottaa, että nämä eivät toimi kaikilla, mutta näitä voi soveltaa itselleen toimiviksi.

Musiikki. Soitan siis selloa ja kitaraa, kerron niistä kohta. Rakastan myös laulamista. Laulan jatkuvasti yksin ollessani kotona, mikä on ihan parasta! Kuuntelen musiikkia paljon, ja kerron siitä vähän ensimmäiseksi.

Kesän parhaat

17.08.2019

Olen nähnyt, että esim. Youtubessa monet tekevät "Kesän parhaat" ja "Kesän inhokit" -videoita. Siispä ajattelin toteuttaa tällaisen, mutta blogipostauksen muodossa! Kerron molemmista 5 asiaa, jotka ovat hyviä tai huonoja juttuja kesässä.

Nyt se matka on päättynyt. Lopetan yhden rakkaimmista harrastuksistani, baletin. Olen kokenut niin onnistumisia, kuin epäonnistumisia. Takana on 24 näytöstä. Yhdet kisat. Monta koreografiaa. Monta hikistä tuntia tanssisalissa. Mutta nyt on aika jatkaa eteenpäin.

Rooman reissu

16.06.2019

Vähän on tämäkin postaus myöhässä, mutta ei se mitään. Mutta: Vihdoin on kesäloma! Tätä on odotettukin jo hetki. Kesäloman alussa kävin Roomassa, niin sielä sai unohtaa kaikki kouluhommat. Kerron nyt matkastani.

2019 Hattaraa ja vaahtokarkkeja
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita